Äänestä Jarkko Rikala Tampereen valtuustoon!

572

Tampereen valtuustoon
  

 
 
TERVETULOA!

Kiitoksia kaikille äänestäneille. Oma äänisaaliini on 80 kpl. Niillä ei valtuustoon päästä, mutta jonkin luottamustoimen uskon saavani. Kirjoittelen lisää sitten.


Olen 38-vuotias paljasjalkainen tamperelainen ja haluan tuoda omaa tietämystäni ja näkemyksiäni Tampereen valtuustoon. Olen kohta 3-vuotta täyttävien kaksostyttöjen isä, joten kokemusta kiireisistä lapsiperheen päivistä löytyy. Opiskelin tekniikan kandidaatiksi Tampereella ja kun työelämä vei mukanaan, olen päässyt suorittamaan paperiteollisuuden ammattitutkinnon ja alikonemestarin koulutuksen. Eriyisesti kesäisin pyöräilen paljon ja talvella hiihtäisin, mikäli olisi hiihtokelejä. Lumen puutteen vuoksi hiihto on vaihtunut kuntosaliin. Perhekiireiden myötä olen joutunut jättämään reserviläistoiminnan harrastuksistani toistaiseksi. Jäsen toki olen edelleen.

 
Tavoitteenani on tuoda järkevän tulevaisuuteen katsovan kaavoituksen ajatusta valtuustoon. Emme voi suunnitella pelkästään lohkoja sinne tänne. Suunnitelmat siitä, kuinka lohkot sulautuvat yhteen mm. liikennejärjestelyjen osalta, täytyy olla näkyvämmin esillä. Kasvavan kaupungin tulee huomioida ihmisten liikkuminen entistä paremmin ja huomioida suunnitelmissa liikenteen kasvu tulevaisuudessa. Kapeat kadut on varmasti idyllisiä, mutta jos liikenteen tukkeutuminen on jokapäiväinen ongelma, se ei ole kenenkään etu. Kaikkien pitää mahtua liikkumaan valitsemallaan tavalla. Huoltoliikenne ei saa tukkia pyörä- ja kävelyteitä eikä estää muutakaan liikennettä. Pyöräilijöille tarkoitettu tie pitää olla selvästi pyöräilyyn eikä kapea jalkakäytävä, jonka alkuun on laitettu pyöräilyn salliva merkki. Autotien pitää olla autotie, eikä bussipysäkki, jonne pysähtyvä bussi tukkii muun liikenteen. Ruuhkaisimmilla alueilla bussit tarvitsevat oman kaistansa. Näitä ei voida tehdä jälkikäteen, jos ensiksi tehdään kapea tie jalkakäytävällä ja rakennetaan talot siihen kiinni.

 
Toinen tärkeä teema on taata hyvät harrastusmahdollisuudet jokaiselle. Mielestäni lapsille pitää tarjota monipuolista iltapäivätoimintaa kouluissa. Liikunnasta tieteisiin. Tämän lisäksi kaikilla ikäryhmillä täytyy olla mahdollisuus monipuoliseen perusharrastustoimintaan kohtuullisella hinnalla. Kilpaurheiluakaan emme voi unohtaa, mutta harrastusympäristöjen kasvavat vaatimustatasot ja sen myötä kasvavat kulut eivät voi olla perusharrastajilta pois. Urheiluseurojen yms. harrasteporukoiden avustukset täytyy suhteuttaa selkeämmin harrastajamääriin, toimintaan ja yleiseen kustannustasoon. Itse koen, että aktiivisella harrastustoiminnalla on mielenterveysongelmia ehkäisevä vaikutus. Siksi pidän tätä tärkeänä.

Valtuustossa:

  Edistän toimivaa ja järkevää kaavoitusta, joka mahdollistaa muutoksia myös tulevaisuudessa.
  Takaan hyvät harrastusmahdollisuudet.
  Tuon vakautta Tampereen talouteen.

---

Minulta on kysytty, miksi en ole allekirjoittanut jonkin järjestön kuntavaaliehdokkaille suunnattuja kuntavaaliteesejä. Periaatteenani on etten kirjoita, jos en ole täysin samaa mieltä. Nytkin on ollut monia hienoja teesejä, joista varmasti jokainen voi allekirjoittaa suurimman osan. Ikävästi niihin on, ainakin tällä kertaa, "piilotettu" aina jotain, josta en voi olla samaa mieltä. Pelkkä sivulauseessakin esiintyvä asia riittää. Kun en allekirjoita, varmistan etten missään tilanteessa joudu toimimaan vastoin omaa tahtoani.